
Turvallinen ja saavutettava korkeakouluympäristö
Korkeakouluympäristön on oltava turvallinen ja saavutettava kaikille. Yhdenvertaisuuden on oltava arvon lisäksi läpileikkaavaa toimintaa. Tietoisuutta antirasismista tulisi lisätä korkeakoulun rakenteissa jokaisella tasolla opiskelijoista yliopistojen rehtoreihin. Korkeakouluyhteisön ei pitäisi pelätä puhua rasismista. Rasismin tunnistaminen ja sen nimeäminen on ainoa tapa puuttua siihen aktiivisesti. Olisi jo aika tarkastella myös opetuksen sisältöjä kriittisemmin, kerrotaanko yliopistossa puolueetonta tietoa vai…
Mielenterveyskriisin on vastattava
Opiskelijoiden mielenterveys oli kuralla ennen pandemiaakin. Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimuksen (2016) mukaan jo yli viidennes opiskelijoista koki mielialansa, tulevaisuuden suunnittelemisen, omat voimansa ja kykynsä negatiivisiksi, en odota uusimpien tuloksien tuovan tähän minkäänlaista parannusta. Mielenterveyden häiriöiden perusteella sairauspäivärahaa saaneiden lukumäärä on kasvanut vuosien 2016 ja 2019 välillä peräti 43 %. Opiskelijoiden mielenterveyskriisin syyt ovat pandemiaa syvemmällä.Jatkuva huoli toimeentulosta,…
Me olemme uupuneita
Opiskelijoiden mielenterveys on herättänyt viime aikoina paljon keskustelua ja huolta sekä päättäjien, opiskelijajärjestöjen että opiskelijoiden keskuudessa. Turun yliopiston viime syksyn koronakyselyn tuloksien mukaan jopa 41% vastaajista on kokenut uupumusta opinnoistaan, mutta mikä mahtaa olla tilanne nyt? Opintoihin uupumisen lisäksi koronakyselyissä näkyi myös huoli toimeentulosta, lisääntynyt yksinäisyys sekä opiskelijoiden huoli omasta pärjäämisestään. Kuukausista jopa vuosiin kestävät…
Follow My Blog
Get new content delivered directly to your inbox.