Mielenterveyskriisin on vastattava

Opiskelijoiden mielenterveys oli kuralla ennen pandemiaakin. Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimuksen (2016) mukaan jo yli viidennes opiskelijoista koki mielialansa, tulevaisuuden suunnittelemisen, omat voimansa ja kykynsä negatiivisiksi, en odota uusimpien tuloksien tuovan tähän minkäänlaista parannusta. Mielenterveyden häiriöiden perusteella sairauspäivärahaa saaneiden lukumäärä on kasvanut vuosien 2016 ja 2019 välillä peräti 43 %. Opiskelijoiden mielenterveyskriisin syyt ovat pandemiaa syvemmällä. Jatkuva huoliJatka lukemista ”Mielenterveyskriisin on vastattava”

Me olemme uupuneita

Opiskelijoiden mielenterveys on herättänyt viime aikoina paljon keskustelua ja huolta sekä päättäjien, opiskelijajärjestöjen että opiskelijoiden keskuudessa. Turun yliopiston viime syksyn koronakyselyn tuloksien mukaan jopa 41% vastaajista on kokenut uupumusta opinnoistaan, mutta mikä mahtaa olla tilanne nyt? Opintoihin uupumisen lisäksi koronakyselyissä näkyi myös huoli toimeentulosta, lisääntynyt yksinäisyys sekä opiskelijoiden huoli omasta pärjäämisestään. Kuukausista jopa vuosiin kestävätJatka lukemista ”Me olemme uupuneita”