
Suvituuli Lundmark
Moi! Olen Suvituuli Lundmark TYYstä. Opiskelen kasvatustieteitä, tarkemmin sanottuna varhaiskasvatuksen opettajaksi Turun yliopiston Rauman kampuksella. Haen SYLin hallitukseen vuodelle 2022.
Olen perheellinen opiskelija, jolle sydäntä lähellä on opiskelijan toimeentuloon liittyvät kysymykset, mielenterveys ja jaksaminen. Korona on vaikuttanut merkittävästi opiskelijoiden jaksamiseen ja tuloihin. Tulevana vuonna pöydällä olevat sosiaaliturvauudistus ja eduskuntavaalityö kaipaavat mielestäni opiskelijan toimeentulon puolesta puhujaa. Haluan jatkaa siitä, mihin nykyinen hallitus on jäänyt. Opintotuki on sosiaaliturvaa, eikä bileraha tai sijoitettava palkinto.
Kuluvana vuonna toimin sosiaalipolitiikan sektorilla, jossa YTHS:n kanssa toimiminen, opiskelijahyvinvoinnin edistäminen ja toimeentuloon liittyvät kysymykset ovat keskiössä.
Sain paloni vaikuttamiseen aikanaan AMK-opinnoissa, kun huomasin että opiskelijahyvinvoinnissa oli paljon parannettavaa ja samalla Sipilän hallitus leikkasi opiskelijoilta. Tämän myötä päädyin kampustoimijoihin ja sieltä Laureamkon hallitukseen. Vaikuttamisen halu ja heikompien puolella oleminen on vienyt minut myös mukaan Vasemmisto-opiskelijoiden toimintaan, jossa olen ollut varapuheenjohtajana vuonna 2020 ja hallituksen jäsenenä kuluvana vuonna. Olen luonteeltani ratkaisukeskeinen, lämminhenkinen ja ahkera. Haluan SYLissä tehdä töitä opiskelijan edunvalvonnan parissa toimeentulon, opiskelijahyvinvoinnin ja perheellisten opiskelijoiden eteen.
Luottamustehtävät
TYY hallituksen jäsen
2021
Sosiaalipolitiikan sektori, yhdenvertaisuus, liikunta
Vasemmisto-opiskelijat hallituksen jäsen
2021
Vasemmisto-opiskelijat varapuheenjohtaja
2020
Laureamko hallituksen jäsen
2017
Liikuntapalvelut, alkoholittomat tapahtumat, kv-opiskelijat